
Suomalaiset alkavat hiljalleen palailla työ- ja kouluarkeen. (No eivät välttämättä. Itsekin olen viettänyt monet vuodet lomaillen epätyypillisiin aikoihin, ja tänä kesänä lomailin hyvin pitkästa aikaa koko heinäkuun. Paitsi no vähän ennakoin jo Tiedoksen syksyä.) Sattumalta omaan syksyyni sisältyy kouluun ja opiskeluun liittyviä teemoja, muutenkin siis kuin vain koska olen itse kouluttaja.
Minulla on syksyksi tiedossa mm. liiketoiminnan ammattitutkinnon koulutusohjelman opiskelijoiden kouluttamista tiedonhallinnan ja arkistoinnin tehtäviin.
Syksyn kalenteriini mahtuu vielä 1 – 2 esimerkiksi liiketoiminnan perustutkinnon opiskeilijolle suunnattua koulutusta. Jos satut edustamaan oppilaitosta, jonka opiskeilijolle tarvitaan koulutusta tiedonhallinnan ja arkistoinnin aiheista, pyydä minulta lisätietoja. Lisätietojen pyytäminen ei sido eikä velvoita sinua mihinkään.
Parhaiten tavoitat minut lähettämällä viestin osoitteeseen hanna(at)tiedos.fi.
Keväälle ja myöhemmälle ajalle koulutuksia mahtuu vielä lisää. Koulutus on lähtökohtaisesti etäkoulutus (lähikoulutus onnistuu, jos matkakulut korvataan Oulun seudulta). Koulutusrunkoa ja muita koulutukseen liittyviä yksityiskohtia voidaan muokata oppilaitoksen toiveiden mukaan.
Myös syksyn ensimmäinen Eduhousen kanssa yhteistyössä järjestettävä koulutus liittyy kouluun ja opiskeluun: sen aiheena on opetustoimen asiakirjojen hallinta. Voit lukea lisää tästä koulutuksesta napsauttamalla tästä tai alla olevaa painiketta.
Energistä elokuun jatkoa!
– Hanna