Kun tammikuussa 2021 aloitin työskentelyn arkistonsihteerinä sairaanhoitopiirissä, yliopistollisen sairaalan arkistossa, nauroin ensimmäisten viikkojen ajan kotiin ajaessa, että maksetaanko minulla todella tästä lomailusta.
Ei työ oikeasti ollut lomailua. Mutta viiden kotiäitivuoden jälkeen oli huikeaa saada työskennellä ihan rauhassa viitenä päivänä viikossa kello 8–15.45 ja pitää yhteensä kolme rauhallista taukoa päivän aikana!
Pian työtehtävät monipuolistuivat. Uuden oppimisen aiheuttamasta stressistä huolimatta viihdyin edelleen työssäni paremmin kuin hyvin. Ennen pitkää pääsin tekemään myös arkistosuunnittelijan tehtäviä, ja heti perään sain asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon valmiiksi.
Sitten olikin edessä viimeinen vuosi ennen kuin hyvinvointialueet aloittivat toimintansa eli 2022. Sen vuoden alussa olin vielä arkistonsihteeri mutta aloitin myös hyvinvointialuevalmisteluissa tiedonhallinnan asiantuntijatehtävissä. Keväällä sain vakituisen kokoaikaisen arkistosuunnittelijan paikan, mutta käytännössä ehdin tehdä sitä työtä kokoaikaisena vain kaksi päivää – muun ajan minulla oli aina rinnalla jokin hyvinvointialueen valmistelutehtävä.
Viimeisin valmisteluaikainen nimikkeeni oli asianhallinnan asiantuntija, ja tuo nimike on voimassa edelleen. (Juuri tällä hetkellä tosin olen asianhallintapäällikön viransijainen.) Työni ei ole tuntunut lomalta enää pitkään aikaan, mutta en tiedä, minkä aiheen parissa ja missä tiimissä viihtyisin paremmin työelämässä.
Sivutoimisena yrittäjänä olisin saattanut lähteä kehittämään vuonna 2010 perustamaani käsityöyritystä Helmineuletta, mutta minulle on helpompaa keskittyä samaan alaan päivätyössä ja yrittäjänä. Näin en joudu vaihtamaan aivojeni taajuutta toiseksi yritystoimintaa varten ja molemmista töistä kertyvät kokemukset hyödyttävät toisiaan. Helmineule on edelleen toiminnassa, mutta käytännössä tuotteet ovat nykyään neuleohjeita. Niitä myy jälleenmyyjä verkkokaupassaan eli minun ei tarvitse neuloa kuin tuotteen kuvauskappale, jos teen uuden neuleohjeen ja tehdä se yksi neuleohje vain kerran.
No, miksi Tiedos syntyi? Minullahan on jo mielekäs kokopäivätyö, jota saan tehdä hyvässä seurassa ja sivutoiminen käsityöyritys. Miksi piti perustaa vielä sivutoiminen yritys samalle alalle jota päivätyö edustaa?
Hyvinvointialuevalmistelut koulivat minua ja varmasti muitakin niihin osallistuneita paljon, ja lyhyessä ajassa kertyi iso määrä erilaisia oppeja. Hyvinvointialueellamme on 18 500 työntekijää ja 416 000 asiakasta, ja se koostuu useiden kuntien ja kuntayhtymien sote-sektoreista sekä pelastustoimesta. Tällaisen uuden, ison, sirpaleisen organisaation yhtenäisen tiedonhallinnan suunnittelu ja kehittäminen on todella mielenkiintoinen ja opettavainen tehtävä.
Vielä laajempi tiedonhallinnan ja arkistoinnin maailma vetää minua silti puoleensa, koska tiedän, että voin auttaa muitakin kaikilla niillä käytännön opeilla ja teoriatiedoilla, jotka minulla on. Tiedän, että suunnitelmallisella, järjestelmällisellä ja ammattilaisen keinoilla toteutetulla tiedonhallinnalla mikä tahansa yritys tai vaikka yhdistys tai yksinyrittäjä pystyy vapauttamaan resurssejaan ydintehtäviinsä ja kasvuunsa.
Päivätyöni on siis isossa julkishallinnon organisaatiossa, ja pystyn auttamaan julkisen sektorin toimijoita vallan hyvin (huomioiden toki, että en voi antaa viranomaisohjausta kuten Kansallisarkisto, vaan apuni perustuu oman käytännön työni antamiin oppeihin ja alan opintoihini). Mutta minua kiehtoo myös muu tiedonhallinnan maailma: haluan soveltaa julkisen puolen tiedonhallinnan osaamistani auttaakseni myös yrityksiä ja kolmatta sektoriakin tehostamaan toimintaansa ja siten saavuttamaan säästöjä ja myös kasvua ketterän, ammattilaisen avulla suunnitellun tiedonhallinnan avulla.
Tiedos on vielä uusi yritys ja valmis muotoutumaan sen mukaan, millaisille osaamistani vastaaville tuotteille ja palveluille tiedonhallinnan kentällä on tarvetta. Nyt ensimmäisenä pilotoin Tiedonhallintasuunnitelma-tuotteen. Olen innoissani, koska tästä tiedostopohjasta tulee juuri sellainen kuin kaiken kokemukseni ja tietämykseni yhdistämällä voi parhaimmillaan syntyä! Ja lopullinen tuote muotoutuu vielä paremmaksi pilottiasiakkaiden testauksen jälkeen heidän antamansa palautteen perusteella. Jos et ole vielä kuullut mahdollisuudesta tulla mukaan pilottiin, lue lisää täältä tai napsauttamalla alla olevaa painiketta.

Suurkiitos, että jaksoit lukea koko tekstin!
Toivottavasti syksyn pöpöt karttavat sinua!
Hanna
P.S. 15.8.2024: Katso video, jossa kerron opiskelustani ja työelämästäni napsauttamalla tästä tai alla olevaa painiketta.