Blogi

16. Kokemuksia Kajabista ja vertailu muihin: New Zenler, Systeme.io, Campwire

Oct 02, 2025

Järjestysvinkkejä yrittäjälle -podcast

 

Ennen kuin päästään varsinaisesti tämänkertaisen aiheen pariin, tähän alkuun disclaimer: Kerron erilaisista digibisnesalustoista ja suosittelen erityisesti Kajabia, jota käytän itse. Mutta en ole Kajabin enkä minkään muunkaan alustan työntekijä, edustaja eikä asiamies. Kajabi tai mikään muukaan alusta ei millään tavoin suosittele tai tue tuotteitani tai palveluitani. Olen ainoastaan itsenäinen Kajabi-kumppani, joka käyttää alustaa itsekin, ja saan suosittelupalkkioita Kajabilta tässä roolissa. Kaikki tässä esitetyt mielipiteet on omiani, eivätkä ne ole Kajabin tai muiden mainitsemieni alustojen tai mihinkään alustaan liittyvien tahojen virallisia kannanottoja. Kajabin pidennetyn kokeilujakson linkki ei ole suoraan kumppanuuslinkkini, mutta sivulla jolle tuo linkki johtaa, on tällainen affiliate-linkki.

Ja mainitsemistani verkkokurssialustoita ainoastaan WordPressiin ja sen lisäosiin ja muihin palveluntarjoajiin, joita olen käyttänyt sen kanssa (esimerkkinä MailerLite) ja Kajabiin liittyvät mielipiteet perustuvat omaan todelliseen käyttökokemukseeni. Muita mainitsemiani alustoja olen vain testannut enkä ole ottanut varsinaisesti käyttöön. Mutta sitten varsinaisen aiheen pariin!

---

Tämänkertainen  podcast-jakso on suunnattu erityisesti digiyrittäjille eli yrittäjille, jotka myyvät verkkokursseja, verkkovalmennuksia, tuotetiedostoja ja/tai muita digitaalisia tuotteita tai palveluita ja tarvitsevat helppokäyttöisen ja monipuolisen sekä asiakasystävällisen alustan kaikille digibisneksensä osa-alueille. Eli tällä kertaa tässä podcastissa helpotetaan digiyrittäjän arkea kertomalla kokemuksia muutamasta eri digibisnesalustasta ja erityisesti Kajabista, jotta tietoja ja kokemuksia ja mielipiteitä ei tarvitsisi kaivella ja kysellä ja selvitellä ympäriinsä, ja oman alustan valinta ja sen arviointi onko Kajabi itselle sopiva alusta, helpottuisi.

Minun ei todellakaan pitänyt ottaa Kajabia käyttöön. Minulla oli käytössä WordPress.org ja sille webhotelli ja Wordpressin lisäosat: verkkokauppana WooCommerce, kurssialustana LearnDash ja lisäksi oli esimerkiksi tietoturvaan ja integraatioihin liittyviä lisäosia. Lisäksi minulla oli sähköpostimarkkinointiin käytössä MailerLite, verkkokurssivideoiden tallennuspaikkana Vimeo, maksupalveluntarjoajana PayTrail ja webinaarien pitämistä varten Zoom.

Minusta ei ollut vaikeaa hallita WordPressiä, ja osasin itse esimerkiksi integroida MailerLiten siihen niin, että se ymmärsi kuka sähköpostilalaisista on ostanut mitäkin jne. Minulla oli WordPressissä teemana Astra, jossa oli monipuolinen valikoima maksuttomia Starter Templateja, jollaisen pohjalle sivusto oli helppo rakentaa. Myös nuo muut käyttämäni palvelut olivat minulle helppokäyttöisiä, ja MailerLite oli todella monipuolinen sähköpostimarkkinointiohjelma jo ilmaisena versiona.

Kaikista näistä maksoin rahassa, huomio rahassa, noin 900 euroa + alv vuodessa (riippuen Yhdysvaltain dollarin ja euron kurssista, koska osa palveluista oli yhdysvaltalaisia). Mutta ajassa maksoinkin sitten paljon: Piti kirjautua eri alustoille ja hallita monia käyttäjätunnuksia ja salasanoja ja tehdä monia sopimuksia ja hyväksyä monia käyttöehtoja. Piti tehdä integraatioita ja upottaa videoiden ja sähköpostilistan liittymislomakkeiden koodinpätkiä nettisivuille. Piti käyttää tavallaan eri logiikkaa eri paikoissa, esimerkiksi nettisivun ja sähköpostin sisällön rakentamisessa.

 


Joko olemme tuttuja? Olen tiedonhallinnan ja arkistoinnin kouluttaja ja asiantuntija sekä digijärjestäjä Hanna Martikainen ja minulla on Tiedos-niminen yritys.

Podcastissani kerron, miten yrittäjänä järjestät kansiosi eli tiedostosi, paperisi ja muut asiakirjasi ja dokumenttisi sekä ylläpidät tuon luomasi järjestyksen helposti, ilman turhautumista, ja vaikka olisit huippukiireinen. Esittelen myös muita konkreettisia keinoja, joilla saavutat tasapainoisen yrittäjän arjen, vaikka se olisi täynnä kuormittavia tekijöitä. Jos siis olet yrittäjä tai aiot ryhtyä yrittäjäksi ja haluat kansioihisi mutta myös koko liiketoimintaasi ja yrittäjyyteesi selkeyttä, järjestystä ja tasapainoa, ota podcastini kuunteluun!


 

Keväällä 2025 tilasin nettisivujen hakukoneoptimointipalvelun, ja minua alkoi kiusata ajatus, että kuinka kauan haluan enää jatkaa tuollaisen eri palveluntarjoajien himmelin kanssa, koska sitten kun vaihtaisin alustaa, joutuisin huolehtimaan ammattilaisen kanssa, että vanhan sivuston saama hakukonenäkyvyys säilyisi, eikä se säilyisi täydellisesti siltikään. Niinpä mietin, että olisiko nyt sopiva hetki vaihtaa alusta ennen kuin tämän hakukoneoptimointi tästä kunnolla päräytetään käyntiin. Olin jo aiemmin testaillut erilaisia digibisneksen alustoja: Campwiren, Systeme.ion ja New Zenlerin sekä ottanut selvää muistakin alustoista. Kajabia en ollut edes testannut, koska pidin sitä joka tapauksessa liian kalliina siihen vaivaan ja lisärahaan nähden, jonka olisin joutunut kuluttamaan, jotta Kajabista olisi saanut suomalaiseen myyntiin sopivan alustan.

 

Campwireä olin kokeillut 30 päivän ajan maksutta heidän Verkkokurssisytytin-haasteensa yhteydessä. Campwiren poissulkeminen oli helppoa, koska se sisältää vain verkkokurssialustan, myynti-/kassasivut ja sähköpostit kursseille osallistuville (eli se ei sisällä markkinointisähköposteja/sähköpostilistaa). Sen kanssa olisin siis yhä tarvinnut esimerkiksi WordPressin kotisivualustaksi ja webhotellin ja MailerLiten sähköpostimarkkinointiohjelmaksi. Ja tästä huolimatta olisin maksanut alkaen 528 e/vuosi plus 7 % komission pelkistä Campwiren eli verkkokurssialustan ominaisuuksista.


Campwiren plussaksi täytyy toki sanoa
se, että kaikki on suomeksi asiakkaan käyttöliittymästä ylläpitäjän käyttöliittymää ja asiakaspalvelua myöten sekä laaja verkkokursseihin ja muuhun digibisnekseen liittyvä suomenkielinen kurssikirjasto, joka on varmasti tosi laadukas sen perusteella, mitä olen heiltä maksuttomia kokeiluja näihin saanut napattua. Mutta en nähnyt näitä sen arvoiseksi, että maksaisin sekä kiinteää vuosi- tai kuukausihintaa että komissiota että muiden palveluntarjoajien laskuja. Jos olisin valinnut Campwiren, olisin maksanut vähintään useamman satasen enemmän vuodessa verrattuna senhetkiseen tilanteeseen, vaikka all-in-one-alusta ei olisi toteutunut edelleenkään.

 

Systeme.ioon minulla on edelleen tunnukset, koska se on siitä loistava, että sinne voi tehdä tilin maksutta ja aivan rauhassa testata ja kokeilla alustan ilmaisversiota, joka on jo melko kattava ja jolla pääsee tekemään ja myymään ensimmäisen verkkokurssin. Suurin syy, miksi en halunnut ottaa Systemeä käyttöön oli, että sen käyttö oli minulle henkilökohtaisesti täysin epäintuitiivista. Haluan, että löydän nopeasti toiminnon jota tarvitsen ja kun olen jotakin tehnyt, pääsen intuitiivisesti ilman suurta opettelua jatkamaan. Systeme näyttäytyi minulle alustana, johon olisin tarvinnut paljon aikaa perehtyä ja katsoa koulutuksia. Niitä on kyllä hyvin tarjolla ja suomeksikin, mutta Systeme ei tuntunut minulle alustalta, jonka opetteluun olisi kannattanut panostaa sen enempää, vaan kaipasin nopeita onnistumisia. Mutta Systeme on todella suosittu alusta, ja tämä voi olla ihan minun ongelmani ja jos olet ihan aloittelija digibisneksessä, niin kannattaa ehkä kokeilla, jos Systeme olisi hyvä alusta aloittaa, koska ei tule pitkään aikaan painetta maksaa siitä mitään ja voit rauhassa testata, miten digituotteidesi myynti lähtee käyntiin. Ja Systemen edullisen maksullinen versio maksaa tällä hetkellä alkaen 190 dollaria vuodessa.

 

New Zenlerin taas meinasin tosissani ottaa käyttöön, koska se oli itselleni todella helppokäyttöinen ja intuitiivinen ja melko monipuolinenkin alusta. Siihen kuuluu jopa mobiilisovellus kuten Kajabiin, mitä noissa muissa ei ole. Toki asiakas voi käyttää noita muitakin alustoja mobiilisti mobiiliselaimen kautta, mutta ainakin itselle on ollut esimekiksi Systemen käyttökokemus asiakkaana mobiiliselaimen kautta huomattavasti kökömpi kuin New Zenlerin ja Kajabin käyttö niiden tarjoamien mobiilisovellusten kautta.

 

Eli New Zenlerissä pystyin heti hahmottamaan, mistä mikäkin asia löytyy ja tehdään ja mistä se juuri tehty asia löytyy, enkä kokenut tarvitsevani mitään ohjeita tai koulutusta sen käytön aloittamiseen. Mutta New Zenlerissä minua tökki lopulta se, että siinä ei ollut niin monipuolisesti ominaisuuksia kuin Kajabissa. Lopulta Kajabi on pitkään toiminut markkinajohtaja, joka ei ole enää beta-vaiheessa ja josta löytyi jo keväällä 2025 ja löytyy toki edelleenkin heti kaikki ominaisuudet mitä kuvitella saattaa. Esimerkiksi sivun vaihtuminen kurssin myyntisivusta kurssin odotuslistasivuksi tai lanseerauksen aikaisen myyntisivun vaihtuminen ikivihreäksi myyntisivuksi ei ollut ainakaan tuolloin beta-vaiheessa mahdollista New Zenlerissä. Lisäksi siihen ei ollut tarjolla niin paljon erilaisia temploja kuin Kajabiin, sivueditori ei ollut niin hyvä ja se oli vain jotenkin vanhanaikaisempi ja rajoitetumpi kuin Kajabi, vaikka tosi kova vastus Kajabille olikin. New Zenlerin on alkaen 1164 dollaria vuodessa.

 

New Zenler ja Kajabi sekä myös Systeme.io sisältävät siis kyllä siinä mielessä samat ominaisuudet, että niiden lisäksi ei tarvitse maksaa kuin sähköpostihotellista, omasta domainista ja evästeidenhallintatyökalusta, mutta käytännössä Kajabi tarjoaa laajimmat ominaisuudet, kun mennään yksityiskohtiin, sekä nykyaikaisimman käyttökokemuksen sekä ylläpitäjänä/myyjänä että asiakkaan näkökulmasta. Ja Kajabiin tulee näiden jo olemassa olevien monipuolisten ominaisuuksien lisäksi vielä lisää uusia ominaisuuksia vähitellen, esimerkiksi nyt on Growth- ja Pro-versioissa mahdollista luoda somekeskusteluautomaatioita suoraan Kajabissa, ilman esimerkiksi Manychatin käyttöä.


Ja toki tässä pitää huomioida, että Kajabin edullisimmissa Kickstarter- ja Basic-versioissa ei ylipäätään ole niin paljon ominaisuuksia kuin Growth- ja Pro-versioissa.
Toki versiotahan voi aina vaihtaa, eli jos tarvitsee myöhemmin vaikka lisää tuotteita tai toteaa ettei tarvitsekaan niitä niin paljon, voi säädellä versiota muuttuvien tarpeidensa mukaan.


Mutta
 tavallaan Kajabilta saa vähemmän ja joutuuu maksamaan enemmän, jos katsotaan siitä näkökulmasta, että Systeme.ion Unlimited-versio kaikilla sen ominaisuuksilla maksaa vähemmän kuin Kajabin Basic-versio ja New Zenlerin Pro-version saa myös halvemmalla kuin Kajabin Basic-versoin. Kajabin edullisin Kickstarter-versio maksaa siis tällä hetkellä alkaen 853 dollaria vuodessa (71 dollaria kuussa) ja suosituin Growth-versio, joka minullakin on, alkaen 2388 dollaria vuodessa (199 dollaria kuussa). Lisäksi on tuo näiden väliin sijoittuva Basic-versio ja todella isoa digibisnestä tekeville Pro-versio. Versiot siis eroavat toisistaan esimerkiksi tuotteiden ja kontektien määrän ja joidenkin ominaisuuksien suhteen.

 

Joka tapauksessa itse siis maksan mieluummin Kajabista enemmän ja säästän aivan tuhottomasti aikaa ja vaivaa ja hermoja, koska Kajabi on minulle niin helppo- ja nopeakäyttöinen alusta, johon on valmiiksi integroitu esimerkiksi monipuoliset maksutavat ja jossa esimerkiksi oman domainin kytkemiseen liittyvät asetukset hoituvat kuntoon taustalla automaattisesti ja kontaktien siirtäminen niiden segmentoinnin säilyttäen on helppoa ja ohjattua. Ja Kajabi ei siis ota provisiota myynnistä, tai no muun kuin Kajabi Paymentsin käyttö maksaa 0,5 - 5 % maksutapahtumaa kohden, mutta käytännössä suomalaisen yrittäjän kannattaa kyllä ottaa Kajabi Payments käyttöön, niin tuotakaan ei tarvitse maksaa.

 

Kajabi on yllättänyt minut erityisen iloisesti sillä, että siellä pystyy tuotekohtaisesti valitsemaan, ilmoitetaanko hinta sisältäen alvin vai +alv. Tämä ja Kajabin Landing pages -ominaisuus mahdollistaa sen, että siellä voi tehdä yhdellä sivustolla sekä B2B- että B2C-myyntiä.

Kajabinssa on kyllä edelleen puutteitakin, varsinkin suomalaisesta näkökulmasta. Kajabihan on siis yhdysvaltalainen firma ja se valitettavasti vähän näkyy minusta esimerkiksi niin, että GDPR ei toteteudu yhtä näppärästi kuin se toteutui esimerkiksi WordPressin ja MailerLiten kanssa. MailerLitessä pystyy esimerkiksi linkittämään tietosuojaselosteen suoraan lomakkeen disclaimer-tekstiin, jotta sähköpostilistalle liittyjä pääsee siitä suoraan sen halutessan lukemaan, mutta Kajabissa tuohon kenttään voi kirjoittaa vain tekstiä eli esimerkiksi linkkejä ei voi laittaa. Tämän olen joutunut ratkaisemaan niin, että tietosuojaselosteen linkki on sellaisten sivujen footerissa, joilla jokin sähköpostilistalle liittymisen lomake on. Lisäksi jotkut yksityiskohdat sähköpostimarkkinointiosuudessa ovat Kajabissa kömpelömpiä kuin MailerLitessä.

Ja yksi puute Kajabissa verrattuna WordPressiin on, että Kajabin varmuuskopiointi on hankalampaa. Se pitää tehdä ”ottamalla ulos” osio kerrallaan, kun WordPressissä voit yhtä nappia painamalla varmuuskopioida koko sivuston. Ja WordPressiin tottuneena Kajabi on osittain kömpelömpi alusta, ainakin jos ei ole kalleinta Pro-versiota jossa on koodieditori ja osaamista muokata koodia. Esimerkiksi alavalikoiden tekeminen on kömpelömpää, ja blogin ominaisuudet eivät ole yhtä kattavat kuin WordPressissä, mutta muutamalla helpolla kikalla blogista saa kyllä tosi toimivan.


Ja Kajabissa kun on erikseen Websitet ja Landing paget, niin osa noista Websitesta on sellaisia System-sivuja, joiden kanssa pelaaminen on rajoitettua. Eli Websitet on sellaisia, joilla on kaikki yhteiset ulkoasun pohjat, esimerkiksi värit ja valikot ja Landing paget ovat täysin itsenäisiä sivuja, eikä yhden Landing pagen asetusten muuttaminen muuta minkään muun sivun asetuksia. Ja siis sen mitä sivuston kävijöille näkyy, saa helposti muokattua oikein nätiksi ja Kajabin sivustoeditorin käyttö on aivan todella helppoa ja intuitiivista, kun tietää pari pikku juttua,
ja sivuille on tarjolla tosi tosi iso valikoima erilaisia osioita, ja voi rakentaa ihan vaikka minkälaisia sivuja ilman koodausosaamista. Tämä yksin on säästänyt minulta tosi paljon aikaa verrattuna sivujen rakentamiseen WordPressillä. Toki sivuni ei edes ole mikään paras esimerkki siitä mitä Kajabilla voi luoda, koska en kuitenkaan ole mikään nettisivujen tekemisen ammattilainen.

 

Yksi Kajabin iso etu on mobiilisovellus, jonka kautta asiakkat pääsevät verkkokurssimateriaaleihin käsiksi tosi näppärästi. Itse asiakkaana arvostan tätä tosi paljon, koska käytän kurssialustoja enimmäkseen puhelimella. Ja ison plussan Kajabi saa myös siitä, että kurssialustan asiakkaan käyttöliittymän saa täysin suomeksi näppärästi. Ylläpitäjän käyttöliittymä on siis toki englanniksi, mutta kaiken mitä asiakkaille näkyy, saa suomeksi.

 

Suurin esteeni olla ottamatta Kajabia käyttöön oli, että siinä oli aiemmin valmiina pelkkä Stripe-integraatio eli ilman erillistä integraatiota ja lisäkustannuksia ei ollut mahdollista saada monipuolisempia maksutapoja. Lisäksi Kajabi ei ymmärtänyt suomen arvonlisäveroa eikä lähetänyt alv-erittelyn sisältvää kuittia automaattisesti. Sitten Kajabi Payments tuli Suomeen ja sen myötä nämä korjaantuivat. Suoraan integroidut maksutapavaihtoehdot monipuolistuivat siis pelkästä kortista myös esimerkiksi Apple Payihin, Google Payhin ja Klarnaan. Suomalaisten pankkien verkkopankkimaksuja ei toki edelleenkään ole suoraan saatavilla, mutta maksutavat ovat kuitenkin monipuoliset, ja koko kokonaisuus kallistuu kirkkaasti siihen suuntaan, että Kajabi on paras digibisnesalusta yrittäjälle, joka ei ole enää ihan alussa digibisneksensä kanssa.

 

Kuitenkin jos olet ihan aloittelija verkkokurssien jne. kanssa, niin Kajabi tulee alussa kalliiksi, koska joudut maksamaan siitä, vaikka sinulla ei vielä myyntiä tapahdu. Sen sijaan jos etsit sitä lopullista digitaalista kotipesää, joka sisältää enemmän ominaisuuksia kuin olet edes tajunnut olevan olemassa ja sinulla on jotain valmista myytävää, sinunkannattaa harkita Kajabia vakavasti.

 

Mutta ymmärrän, että jos et itse pääse näkemään ja testaamaan, että no millainen se Kajabi nyt sitten on, niin on todella hankala lopulta tietää, onko se itselle intuitiivinen ja helppo käyttää ja ovatko sen ominaisuudet itselle sen rahan arvoisia. Enkä ole tässä edes kertonut vaikkapa Kajabin yhteisö-ominaisuutta, valmennustapaamisominaisuutta tai maksullista uutiskirjettä, ja tässä ei siis ole edes kaikki ominaisuudet, jotka Kajabista löytyvät jo perusominaisuuksien kuten kurssialustan, digituotetiedostojen myynnin ja sähköpostimarkkinointiohjelman lisäksi.


Niinpä minulla on
vinkki: Ota Kajabi testiin kumppanilinkilläni, niin saat pidennetyn, 30 päivän maksuttoman kokeilujakson ja voit itse valita, minkä Kajabi-version otat testiin. (Ilman kumppanuuslinkkiä saat vain 14 päivän maksuttoman kokeilujakson ja pääset testaamaan vain kaikkein vähiten ominaisuuksia sisältävää Kickstarter-versiota.) Lisäksi jos päädyt Kajabin asiakkaaksi linkkini kautta, saat maksuttomat bonukseni eli suomenkielisen sähköpostituen ja voit osallistua Kajabi-aiheisille etäkyselytunneilleni sekä saat pääsyn noiden kyselytuntien tallenteisiin. (Ja kehittelen myös lisää bonuksia vähitellen, niin pääset sitten vaikuttamaan niihinkin ja hyötymään niistäkin niin kauan kuin pysyt Kajabin asiakkaana linkkini kautta rekisteröityneenä.) Näin Kajabin käyttö on sinulle varmasti helppoa, koska olen suomenkielisenä Kajabi-kolleganasi, jolta saat apua juuri omiin ihmetyksen aiheisiisi!

 

>>> Kokeile valitsemaasi Kajabi-versiota maksutta 30 päivää ja nappaa myös maksuttomat bonukseni

 

Tiedätkö jonkun toisenkin, jota tämä aihe voisi kiinnostaa? Muista lähettää podcastin tai jakson linkki eteenpäin!



Tavataan seuraavan jakson parissa!

– Hanna


 

Haluaisitko varmistaa, että pääset kuuntelemaan uuden podcast-jakson aina ensimmäisten joukossa?

Alla olevalla lomakkeella pääset liittymään sisäpiiriini ja saat tiedon aina kun uusi podcast-jakso julkaistaan sekä kaikki maksuttomat vinkkini – ja heti aluksi liittymislahjan!

Täytä tietosi ja napsauta alla olevaa painiketta, niin pääset mukaan. Tarkista, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein eikä sen jälkeen ole ylimääräistä välilyöntiä.

Antamalla tietosi hyväksyt niiden tallentamisen ja käsittelyn Tiedoksen tietosuojaselosteen mukaisesti, liityt Tiedoksen sähköpostilistalle ja annat luvan lähettää yrittäjän tietojen, arjen ja liiketoiminnan hallintaan liittyvää sisältöä ja tarjouksia antamaasi sähköpostiosoitteeseen noin kerran kahdessa viikossa, toisinaan harvemmin, toisinaan useammin. Tietojasi ei luovuteta edelleen kolmansille osapuolille. Voit poistua listalta milloin tahansa eivätkä viestit velvoita sinua mitenkään.